Raadollisuutta ja syksyä

Syysloma. Viikko ilman koulua. Aikaa tehdä ihan mitä vain ikinä haluaa. Viime viikon perjantai-iltana oli oikeasti mahtava olo. Viikko ilman koulua maistuu aina. Saapahan ainakin tehtyä rästissä olevat työraportit ja muut kouluhommat. Ja tietenkin pääsee nauttimaan ihan sillä tavalla kuin itse haluaa.

Vaan mitenkäs kävikään? Viikonloppu meni vielä mukavasti ja kiireisesti, sunnuntaina menin moikkaamaan tätä kesän rakkaustarinatyttöäni. Oli oikeasti aivan mahtavaa mennä paikalle ja oli helppoa olla toisen kanssa. Hauskaa oli, sai puhuttua asioita läpi ja näki aika mukavan kämpän Helsingissä. Ainoa, mikä ei mennyt ihan nappiin, oli sunnuntaiyö.

Miten naiseen, jota vielä reilu viikko sitten rakasti - ja ihan kuin se rakkaus mihinkään viikossa katoaisi - avoimesti? Ystävälinjalla pitäisi mennä ja näin, mutta silti tuntui hyvältä pitää toista haliotteessa ja silitellä toista. Eihän tätä välttämättä pitäisi tehdä, mutta nyt pääsi käymään näin. Tästä seurasi se, että tyttö oletti että haluaisin viedä jutun loppuun asti, eli raadollisesti yhtyä vain ja alkaa nukkua, vaikka päässä pyöri lähinnä vain lähelläolo ja läheisyydenkaipuu. Tilanne muuttui aika lailla täysin absurdiksi joten tyydyin vain makaamaan tytön vierellä ja vain katsomaan häntä. Menihän se alkuyö niinkin, kunnes uni voitti.

Aamulla nainen jätti kouluunmenemisen takiani väliin. Tavallaan se oli ihan mukavaa, että toinen minun takiani uhraa koulupäivänsä, mutta olen kuitenkin pohjimmiltani niin nössö, että minulle tuli lähinnä huono omatunto sen takia. Tästä johtuen en edes voinut harkita jäädäkseni toiseksi yöksi, eipä sillä että tytykään sitä olisi toivonut. Koulukiireet ja teatterijutut vaativat aikansa, noin aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Niinpä lähdin junalla kohti kotoista Turkua.

Junassa huomasin yht'äkkiä, että oloni oli aika hirveä ja surullinen. Jotenkin siinä junassa istuessani käsittelin tuota juttua taas uudestaan, enkä yllättäen ollut lopputulokseen tyytyväinen. Vaikka mitään toivoa mihinkään suuntaan ei olekaan, jaksan yhä elätellä jotain "Ehkä vielä joskus jotain voisi mahdollisesti tapahtua"-toivoa pääkopassani. Ehkä siitäkin pitäisi vain päästää irti. Mutta kun ei pysty niin ei pysty.

Ja sitten on se toinen tyttö. Oikeastaan juuri sellainen, minkä voisin olettaa itselleni sopivankin. Tavallaan aivan yhtä räväkkä kuin minäkin mutta toisaalta osaa myös olla hyvin vakava ja rauhoittava. Olen lähiaikoina viettänyt useita öitä nukkuen hänen vieressään ja on jotain pientä söpöilyäkin tapahtunut. Toisaalta jos jotain puoliromanttistakaan viestittelee tai sanoo samalle henkilölle, tulee vastauksena vain kylmä "älä hempeile". En sitten tiedä, että onko tuo pelkoa siitä, että tällä hetkellä teen näin ja myöhemmin jätän ja sen takia ei uskalla nyt laittaa tunteitaan peliin, vai eikö vain oikeasti kiinnosta. En tiedä, mutta mennään nyt virran mukana ja nautitaan menosta niin kauan kuin sitä riittää.

Turku on ihana kaupunki. Ainakin silloin, kun täällä on edes joitain luokkakavereita tai muita ystäviä paikalla. Tällä hetkellä kaikki ovat kotikunnillaan. Mitä minulla kotikunnalla odottaisi? Töissäkäyvä äiti ja tyhjä kämppä. Kaikki kaverit intissä/muuttaneet jo toisaalle opiskelemaan, joten siellä minä saisin ainoastaan pyykit helposti pestyä ja mahan täyteen muullakin kun Vaasan ruispaloilla kera juuston ja meetvurstin (kouluruuan lisäksi ainoat elintarvikkeet, mitä käytän useammin. Toki silloin tällöin kokkailenkin, mutta usein menen vain ruisleipälinjoilla).

Mitä siis olen saanut nyt Helsingistä tultuani tehtyä? Yhden kouluraportin ja olen käynyt katsomassa Ganes-elokuvan. Kävin myös kyselemässä kenkiä keskustan kenkäkaupoista, mutta yllättäen siroa 48-49-kenkäkokoa ei löytynyt kuin yli 150e maksavista kengistä. Jäipä sekin myöhempään, vaikka nykyisistä kengistä on pohja halkeillut täysin ja imee nykyään vettä ihan asfaltin pinnasta pikkuhiljaa sisäänsä imeytyen sukkiin.

Huomenna onneksi pääsen inttikavereiden kanssa katsomaan sotaelokuvia. Okei, ei ehkä mitään legendaarisinta hauskanpitoa ikinä, mutta parempi sekin kuin maleksia neljäs päivä putkeen sisätiloissa tekemättä oikein mitään. Paitsi niin, sainhan minä siivottuakin. Luonnonlakeja myötäillen alkuviikon siivouksen jäljet alkavat jo olla yhtä konkreettisia kuin erot osuus- ja säästöpankin välillä.

Kirjoituksesta tuli taas enemmän tai vähemmän yllättäen melkoisen sekava. Tämänkin kirjoituksen kirjoitin pelkästään siitä ilosta, että minun blogiani oli kommentoitu. Okei, olen kyllä nähnyt lukuja siitä, kuinka monta ihmistä tätä blogia lukee, mutta numerot tuntuvat aina kovin tyhjiltä kun vertaa siihen, että saa ihan konkreettista kommenttia. Lähetelkää siis toki jatkossakin kommentteja. Ne innoittavat aina kirjoittamaan lisää.

Itse asiassa minulla on jo tietty asia, jonka haluan blogissani ilmaista, mutta jätetäänpä seuraavaan kertaan. Onpa helpompi seuraavan kerran avata tämä ikkuna ja ruveta takomaan ajatuksiaan ykkösiksi ja nolliksi internetin ihmeelliseen maailmaan.

Niin, se Ganes. En odottanut oikein mitään, joten yllätti melko positiivisesti. Varsinkin lopun tullikohtauksessa oli varsin pätevää sanailua. Muutenkin Milonoffin Eki veti varsin hyvin Remun roolin. Seitsemän nelikulmiota kymmenestä.