Ja elämä jatkuu loputtomasti niinkuin sade

Muutokset ovat aika erikoisia asioita. Jotkut suuretkin asiat saattavat muuttua niin, ettei se tunnu oikein missään. Muutettuani tänne Turun yksiööni olen viihtynyt aika hyvin täällä. En ole vielä kertaakaan käynyt kotona, vaikka reilusti yli kuukauden täällä jo olenkin ollut. Syynä melko varmasti juurikin se, että kiinnyn ihmisiin eikä paikkoihin ja kaikki kaverini ovat joko muuttaneet pois kotipaikkakunnaltani tai ovat vielä armeijan harmaissa. Ei ole siis oikein mitään syytä mennä kotiin nyhväämään. Täällä sentään on sukulaisia ja kavereita niin paljon, että koko ajan tekemistä ja nauttimista riittää.

Ihmissuhdepuolella hommat kosahtivat. Itse asiassa juuri tänään ja se taas aiheutti tämän tutun "Pakko purkaa asia johonkin"-olon, mikä nyt helpoiten onnistuu tänne. Nyt kirjoittaessa harmittaa, että olen ollut näin pitkään kirjoittamatta mitään. Tämä kuitenkin auttaa aika paljon. Minulla tosiaan oli käsissäni sellainen täydellinen tyttö, joka ymmärsi minua, näki ulkokuoren läpi ja ymmärsi minua osittain jopa paremmin kuin minä itse. Valitettavasti koko juttu kaatui siihen, että hän on Helsingissä kiireisenä ja minä täällä Turussa itsekin joten kuten kiireisenä. Pitkän aikaa soudettiin ja huovattiin, mutta lopulta naisen puolelta tuli se lopullinen "Ei tämä toimi, katsellaan uudelleen ensi elämässä"-ratkaisu.

Itkin ensin jonkun aikaa (hyvinkin reilu "jonkun aikaa"), mutta lopulta järkipuolikin tuli esille. Ei etäjutut toimi kuin hyvin harvoin, ja se vaatisi niin paljon hommia ja aikaa molemmilta ettei se ole tässä elämänvaiheessa onnistumassa. "Mutta hän oli oikeasti tähänastisen elämäsi nainen!", hihkaisee tunnepuoli. Järkipuoli sopertaa ensin jotain siitä, kuinka vielä voi parempaa löytyä ja lopulta ainakin toteaa sen, että voihan tässä vielä vuosien päästäkin törmätä samaan naiseen ja saada hänet takaisin. Vaikka sitten kun on valmistunut ammattiin eikä mikään enää sido Turkuun.

Paitsi että tuollainen nainen ei kauaa vapaana säily ja toisaalta minä olen sen verta tehokkaasti tänne jo nyt verkottunut ja varmasti verkotun vain enemmän, etten minä tätäkään kaupunkia voi enää taakseni jättää. Olettaen, että minulle tärkeät ihmiset eivät muutele pois täältä.

Muutoksia on tapahtunut myös muualla. Äitini lopetti pitkäaikaisen virkansa ja muuttaa tähän Turun asuntoon lähelle asumaan. Isoveikka saa vanhan asunnon käyttöönsä, kun siinä suht' lähellä vaikuttaa. Aivan hirveän iso muutos, eikä äiti tunnu olevan moksiskaan. Asunto, josta on juuri saatu lainat maksettua jätetään aivan yllättäen taakse ja muutetaan eteenpäin. Eikä koko homma edes hetkauta äitiäni. Itse varmaankin säikähdin enemmän kuin mitä äiti. Silti, on se hyvä ettei äiti jämähdä yksin asuntoonsa lapsien lähdettyä, vaan hakeutuu aktiivisesti uusille urille. Kippis hänelle ja toivotaan parasta.

Koulu menee yhä miten menee. Kemiasta ymmärtää aika paljon, mutta osa jää silti pimentoon. Matematiikka on jopa pitkän matikan L:änä kirjoittaneelle (lubenter) melkoisen vaikeaa, mutta toivon mukaan kokeesta pääsen läpi. Jos kaksi kurssia kestää, niin ei tarvitse sitäkään enää kestää. Kiinnostus koko kemian alaan on yhä hieman hukassa, mutta kyllä minä ihan mielelläni koulussa käyn, jo luokkakaverien takia. Toivon mukaan se kipinäkin jossain vaiheessa tulee ja oikeasti alan nauttia kemiasta.

Ja mitä sitten, vaikka ei iskisikään. Kouluahan se vain on. Työmoraalini on se, että työt tehdään niin hyvin kuin mahdollista, mutta elämän ilot revitään työelämän ulkopuolelta. Isäni on aina pakko koko ajan tehdä töitä tai hän ei voi olla mihinkään onnellinen. Samaan aikaan kaikki ystävyyssuhteet ja muut ihmissuhteet kärsivät.

Enkä minä todellakaan halua olla isäni.