Muutto lähenee kovaa vauhtia. Koulu itse asiassa alkaa jo huomenna, mutta se on lähinnä tutustumista ja muuta sellaista. Kai tuossa jo hieman sitä makua saa siitä muutoksesta, joka on tapahtumassa.
Oman kämppäni avaimet saan näet tämän viikon sunnuntaina ja maanantaina alkaa täysipainoinen koulu. Tähän hätään otan mukaan vain muistiinpanovälineet ja vaihtovaatteita ja asun ystävieni luona. Ensi viikolla sitten alkaakin real deal. Tällä hetkellä on aika seesteinen olo, kun taas alkuviikosta tuli jänniteltyä aika paljonkin tätä kaikkea.
Yhä huolettaa se, jaksanko oikeasti kiinnostua tuosta opiskelemastani alasta ja toisaalta nämä vähäiset tyttöjutut, joita täällä nyt kesän aika aloittelin, jäivät vielä aika lailla täysin auki. Tai mahdollisesti sulkeutuivat lopullisesti. Sinällään aika ikävää, koska oikeasti voisin olettaa että tuosta jotain suurempaakin tulee. No, näkee sitten.
Suurin jännityksenaihe on se, että nyt pitäisi alkaa se elämän hienoin aika. Nyt on eniten vapautta ja vielä suhteellisen vähän vastuuta, joten elämästä voi oikeasti nauttia. Silti ahdistelee välillä aika pahastikin jättää kaikki tämä varma taakseen. Opiskeluni ovat tähän mennessä olleet läheinen kyläkoulu, läheinen yläaste ja samassa koulurakennuksessa lukiokoulutus. Ensimmäistä kertaa oikeasti otan vastuuta omiin käsiini ja lähden opiskelemaan jotain muuta kuin yleissivistävää. No, kohtapa sitten näkee, miten tämä tästä liikkeelle lähtee. Toivon mukaan voin kuukauden tai kahden päästä katsoa näitä nykyisiä kirjoituksia ja naurahtaa halveksuen, että kuinka tyhmä sitä joskus olikaan. Toivotaan näin.
Päässä ei pyöri oikein mitään, jollain tapaa tällä hetkellä fiilis on aika seesteinen. Enpä siis jaksa turhaan yrittää tämän pidemmin mitään kertoa. Pakkaan kamani ja lähden kohti Turkua. Katsotaan, miten koulu lähtee käyntiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti